sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Perjantain valkka ja vieraileva tähti

Moi! Tänään vähän erilaista postusta: Noora kirjoittaa itse perjantain valmennuksesta. 


"Perjantaina oli Vuokon estevalmmenus lapinjärvellä. Alkuverkassa tein paljon ympyröitä ravissa ja laukassa ja laukassa otin sitten muutamia spurtteja jotta poni vähän heräilisi. Aluksi tultiin vasempaan kierrokseen pientä ristikkoa, jossa meidän ongelmat tuli jo heti esille, eli ristilaukka ja lähestyminen esteelle. Vuokko sitten sanoi että minun pitää ratsastaa pehmeämmällä kädellä ja ei pidä auttaa Ihkua liikaa löytämään ponnistuspaikkaa. Annoin sitten ihkulle vapautta itse kattoa mistä sit hyppyyn lähetään ja pyrin vain säilyttämään rytmiä. Vuokko sanoi myös että ratsasta sitä ponia eteenpäin esteen jälkeen, sillä se jatkaa vähän tahmeasti esteen jälkeen eteenpäin ja siksi ottaa ristilaukaa. Heti kun ratsasti eteenpäin niin helpotti kummasti!



Ihkun kanssa on ollut ikuinen ongelma nuo ristilaukat. Ollaan sitä korjattu sitten jarruttamalla. Se vaihtaa kyllä laukassa, mutta ei sujuvassa laukassa. Tempo pääsee sitten kuolemaan siinä välissä kun joutuu jarruttelemaan ja etsimään taas uutta sujuvaa tempoa. Nyt sitten valmennuksessa Vuokko sanoi että pitää edetä ja että älä rupea vetämään sitä ponia suusta kun sillä on ristilaukka, vaan hellitä kädellä ja ratsasta eteenpäin. Ja sehän rupesi vaihtamaan! Ai että oli ihan loistofiilis, kun tajusi vihdoinkin mistä se ongelma on johtunut. Eli koska ollaan vedetty sitä suusta niin se ei pääse vaihtamaan, koska jarruttamalla me lukitaan sen takajalat, minkä takia se ei sitten pääse vaihtamaan. Kuten Vuokko sanoi, se ei vaihda ylöspäin vaan eteenpäin.



Sitten ilmeni ongelmaksi se, kun olin pehmeämpi kädellä niin se rupesi vaan juoksemaan. Oon pitänyt ihkulla aika napakkaa tuntumaa esteillä, kun sillä tahtoo aina sitä virtaa löytyvän enemmän kun tarpeeksi. Joten se on oppinut sitten siihen, että kun sille on pehmeämpi suusta niin se rupeaa juoksemaan. Sitäkin ongelmaa saatiin korjattua, kun otin vaan paljonpaljon puolipidätteitä, mutta jos se ei kuunnellut niin otin yhden ronskimman pidätteen ja hellitin heti enkä jäänyt vetämään. Huomasin kyllä että itse oli vähän hidas puolipidätteiden kanssa ja en muistanut keskittyä omaan istuntaan niin hyvin, joten oma istunta ei kovin kehuttava ollut, mutta nyt tarvitaan vaan paljon treeniä ja rutiinia!

Otettiin pari hyppyä vinolla lähestymisellä.
Estekorkeuksilla ei liioiteltu, mikä oli kyllä tosi hyvä! Sai korjattua kaikki ongelmat paremmin kun ei tarvinnut kauhistella esteiden kokoa pitkän hyppytauon jälkeen. Tultiin lopussa parikertaa pientä rataa, ja sekin alkoi sujumaan jo aika kivasti, kun vaan itse muisti ratsastaa ja olla pehmeä suusta ja tehdä paljon puolipidätteitä!

Hienosti meni aaltoestekkin!
Valmennuksesta jäi kyllä sikahyvä fiilis! Sai korjattua hyvin kaiki ongelmat ja Ihku oli ihan super! Kun rupesin sitten ottamaan ihkulta varusteita poikkeen, niin huomasin buutsissa PIKKU reiän, Se oli näköjään ihan huolella polkassu siihen, kun reikä oli menny läpi buutsista. Kyllä hirvitti ees ajatella, millanen se jalka ois ollu jos ei ois ollu buutsit jalassa! Mutta minun vierailu päättyy nyt tähän, toivottavasti tästä teksistä sai jotain selvää eikä ollut ihan sekavaa luettavaa, kun en oo ennen tämmöstä kirjotellut."

Hajonnut buutsi.
Tämmöstä tälläkertaa! 

torstai 26. maaliskuuta 2015

Satulan sovitusta maneesillaI


Maanantaina käytiin maneesilla sovittelemassa kahta satulaa. Vähän aikaa toisella ratsaselin, mutta ei ollut sopivia kumpikaan. Toinen oli rungoltaan todella sopiva mutta, koon tai kaksi liian leveä. Toinen oli sitten rungostakin huonon mallinen. Ärsyttävä Ihku kun mikään satula ei meinaa sopia. No tosiaan vähän aikaa toisella ratsastelin, mutta tosiaan valui eteenpäin. Ja kun toinen oli heti kättelyssä epäsopiva, niin ratsastelin loppuajan ilman satulaa. Tehokkaasti tein kaikkea mahdollista.


Tein melkopaljon kaikenlaisia voltteja ympyröitä ja kaaria. Suuntaa vaihtelin myös paljon. Sain Ihkusta kivan vetreän ja herkän avuille, joka oli tarkoituksenakin. Volteilla jäbä oli kyllä kiva, kunhan sain aina oikeaan asentoon sen taipumaan voltit. Vasemalle laukassa voltit meni välillä ihan takaosan päällä hyppien kun veti niin takaosa sisällä, mutta loppuun oli onneksi tosiaan parempi! Laukka Ihkulla oli maneesilla ihan tosi kivaa ja pyörivää, vaikkakin loppuun taas väsyi ja rupesi painumaan alaspäin. 



Tein myös aika paljon lyhennyksiä ja pidennyksiä. Pidennyksissä en oo varma, rttä pidensikö Ihku vaan niin tasasesti, että en tuntenu suurta eroa, vai eikö se ottanut pohjetta läpi, mutta jokatapauksessa hyvin vaisuilta pidennykset vaikuttivat. Lyhennykset onnistui hyvin niinkuin aina, ei ollut mitään ongelmaa, jos ei lasketa laukan tahdin kuolemista lyhennyksissä. Voimaa Ihku tarvitsee vielä paljon, rttä jaksaa laukassakin ponnistaa, kun tykkään koota Ihkua lyhennyksissä aika paljon. Tarvitaan vaan lisää voimaa! Loppuun tein vielä laukkaväistöjä, joissa meinasi myös tahti rikkoontua ja väistöt ei tullut riittävällä voimalla, mutta treenaillaan! 


Lyhennyksestä: mulla liian pitkät ohjat, käsi haahuilee missälie,
 Ihku luotiviivan takana ja takaosa sais työskennellä paremmin! 
 Loppuun päästin Ihkun ihan "vahingossa" irti ja se taas lähti omille teilleen tutkiskelemaan, mutta onneksi kääntyi vastaan kun sitä kutsuin. Ja taas otettiin pari superedustavaa kuvaa, jotka laitan teillekkin näytille! Ja Sofialle suuri kiitos kuvista ! :)

Onneks se on kiltti poika! 
:DDDDDD
Pusujapusuja, just tätä ennen Ihku oli raahannut turpaansa hiekassa...
...Ja mä sain suun täyteen hiekkaa. Ihku niin tyytyväisen näkönen:/
Pojat loppukäynneillä.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

KUVIA!

Tänään lähettiin Ellan ja heppojen kanssa hankiaisille ja otettiin useampi kuva! Ratsastettiinkin osittain hankiaisilla, mutta mentiin ihan humppailufiiliksellä. Ihan oikeasti mä en ainakaan Ihkun kanssa tehny mitään ihmeellistä, vähän väistöjä ja voltteja. Ihku kuitenkin oli ihan kivan tuntunen! Muutama ratsikuvakin otettiin, mutta säästelen niitä toisiin postauksiin, jos ei satu olemaan muita kuvia!

Mutta nyt saatte erittäin kuvapainoitteisen postauksen joten nauttikaa hienoista (ja välillä hauskoista) "pose" kuvista!
Me oltiin tänään superhelppoja kuvattavia, kun Ihku piti silmiä
 kiinni ja mää sekoilin ihan muutenvaan! :D
???
Ihkulla taas silmät kiinni :D
Oisin voinu rajata itseni pois, mutta oli pakko jättää.
Kyllä kummatkin keskityttiin kuvattavana olemiseen


Mitälie osottelen
Mulla oli vissiin oikeesti jotain jännääkin asiaa! :D


Oonko mä ainut, vai näyttääkö Ihku teijänkin mielestä tässä tosi säälittävältä? :D



Pakollinen pusukuva! <3
Kun kuvasin Ellaa ja Tikua, niin Ihku lähti haahuilemaan
 omille teilleen ja kun Tiku lähti kauemmaksi, niin Ihkulle
 tuli hätä ja lähti laukalla perään! :D

torstai 19. maaliskuuta 2015

Tiistain ja keskiviikon hummailut

Tiistaina lähettiin Ellan kanssa testaamaan kentän kuntoa ja kyllähän siinä hiimaili, vaikkei laukkaa saanut kunnolla otettuakaan. Kuitenkin pääsin kunnolla ottamaan Ihkua läpi ja tehtyä volteja sun muuta.

Tosiaan tein voltteja sekä siirtymisiä melko paljon. Volteille hain vieläkin oikeasti kunnon taivutusta ja asentoa, siirtymisissä katsoin että Ihku reagoi apuihini nopeasti! Siirtymisissä jäbä oli super, mutta volteilla meinasi ravi hiipua ja Ihku meni mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Onneksi voltitkin kuitenkin loppua kohden parani!

Laukkaa otin ihan vaan vähän, koska pohja ei ollut tarpeeksi hyvä, että Ihku olisi päässyt rullaamaan laukkaa kunnolla ja ohjaus meinasi olla hukassa, kun kierreltiin kaikki kohat mistä Ihku ei vissiin halunnu mennä... :D Mutta kivaa ravia sieltä tuli välillä, mutta ei meinannut pitää oikein tahtia. Lopuks otin vielä ravissa ympyrällä molempiin suuntiin sen kunnolla läpi ja lopettelin siihen.


Keskiviikkona sit aamutallin yhteydessä juoksuttelin Ihkun juoksutusjärjestelmän kanssa. Meinas ravi olla vähän hidasta, niin ravuutin sitä vaan reippaasti eteenpäin ja ihan pienimuotosesti laukkaa.

Ihku on nyt viimeaikoina saanut msm linimentin, hienot uudet päitset ja narun (ihan normipäitset), kaksi huopaa ja hieronta mustekalan josta nautti kyllä superpaljon!





Lami Cellin ihanan värinen huopa!
Huovassa oli vähän blingiä !
Noora osti Ihkulle VAALEANPUNAISTA ::Dd
Hierontamustekala
Saadaan ensiviikon maanantaina kolme satulaa sovitukseen ja toivottavasti niistä joku olis sopiva!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Maneesilla

Läskipään rakennetta vähän
Moikka! Oon vieläkin vähän kipeä, mutta tallilla olen jo pyörinyt! Lauantaina käytiin myös äitin kanssa Agrimarketissa kun siellä oli tarjoukset. Ihkulle siltä lähti mukaan hännänselvitysaina, juoksutusdelta, rasva, arnika ja kanget. Kanget lyötiin suitsiin kiinni, pitää vaan vielä rasvailla sutsia ja ostaa toinen kuolain niihin ja sitten vaan reeniin! No ei aivan, mutta ruvetaan totuttelemaan.

Upea poseeraus kankisuitset päässä
Laitettiin pojat valmiiksi ulkona ja Ihku kokoajan söi joko Tikun narua tai
päitsiä taikka sitten kokeili mennä Tikun kaulan ali, typerys!
 Sunnuntaina lähettiinkin sitten maneesille! Noora ratsasti Ihkulla, kun oon tosiaan vielä vähän kipeä niin en saanut ratsastaa. Kenttä ei ole nyt ollut ihan suotuisa ratsastukseen, mutta jos se pikkuhiljaa! Noora otti Ihkun suoraksi ja teki sulkuja ja laukkavoltteja ainakin, muista nyt tarkasti. Ihku oli tosi kivan näkönen ja suoristu hyvin! Laukkavoltitkin onnistu ok, vaikka Ihku oli jo silloin väsynyt ja ei jaksanut polkea laukkaa samalla tavalla kuin normaalisti. Kuitenkin hyvät treenit saatiin pidettyä.


Sydänpylly Ihku :D

Tätä asentoa haetaan treeneihin! Vähän vaan saisi vielä
 työskennellä paremmin selän läpi!
Suoruutta!
Letkeä loppuraveissa
Nyt vaan kentän ratsastuskuntoon paranemista odotellessa! Ihkun kanssa ollaan hyvin päästy treenin makuun ja tästä on hyvä jatkaa, pitäs jo pikkuhiljaa ruveta niihin kisoihin aktiivisemmin lähteä! Pientä hienosäätöä koko hevonen vielä tarvitse, että olisi hyvä ja sitä lähetään korjaamaan valmennuksissa sitten kun saadaan ne satula-asiat kuntoon.

Tälläinen semi tylsä postus tälläkertaa, mutta jos mulla jo seuraavalla kerralla ois ihan kunnolla asiaa! :D